Tänään päivystystämme klo 10-11 Niinivaaralla Katso päivystysajat

Olen 25-vuotias koko ikäni Joensuussa asunut mies, tai vielä poika pikemminkin. Liikunta on kuulunut monissa muodoissa arkirutiineihini jo pienestä pitäen. Kaikista pihapeleistä ja lihaskuntoharjoitteluista kuntosali ja salibandy ovat säilyneet säännöllisinä tähänkin päivään.

Valmistuin liikunnan ammattilaiseksi Itä-Suomen Liikuntaopistosta vuonna 2017, jonka myötä omistan Personal Trainer –pätevyyden. Liikunnan lisäksi teen rap-musiikkia ja siellä puolella tittelini on Räpin Suomen mestari vuosimallia 2016, joten asioiminen improvisoidusti riimitellen onnistuu myös!

Kunto Aitta on toiminut omana treenipaikkanani siitä lähtien, kun salin ensimmäiset ovikortit tulivat ja muutama vuosi siitä tein tästä harrastuksesta itselleni työn - unelmatyön! Toimin Kunto Aitalla päivystäjänä, Personal Trainerina sekä ryhmäliikuntojen ohjaajana. Tunneillani treenataan jokaiselle itselleen sopivalla "täysillä" ja pidetään samalla hauskaa. Tavoitteena saada nousemaan hikikarpalot, syke sekä suupielet!

Minua saa tulla nykimään hihasta ja kysyä mitä vain maan ja taivaan väliltä, olen sitten päivystystiskin kummalla puolella tahansa!

Treeni iloa juuri sinulle! 

phoneplusfacebooklinkedinclosedribbbleinstagramhappysadarrow-rightarrow-left