Tänään päivystystämme klo 10-11 Niinivaaralla Katso päivystysajat

Moikka!

Mie olen Aleksi Asikainen, Kunto Aitan osakas ja yrittäjä. Koulutukseltani olen kone- ja
tuotantotekniikan insinööri, jonka lisäksi olen suorittanut mm. liiketoiminnan johtamisen ylemmän
ammattikorkeakoulututkinnon. Minuun saattaakin törmätä saliemme lisäksi myös erinäisten teollisuuden
projektien tiimoilta.


Oma liikuntaharrastukseni alkoi jo alakouluikäisenä painin ja palloilulajien parissa. Myöhemmin mukaan
tulivat voimanosto ja kamppailulajit, joita olen aktiivisesti harrastanut viimeiset kaksikymmentä vuotta.
Voikin sanoa, että liikunta on kulkenut mukanani koko elämäni ja on edelleen iso osa päivittäistä
toimintaani. Muita harrastuksiani ovat musiikki sekä maanpuolustus- ja reserviläistoiminta.


Kymmeniä kuntosaleja kiertäneenä ihastuin Kunto Aitan konseptiin ensisilmäyksellä. Saliemme lupsakka,
lämmin ja kodinomainen tunnelma on yksinkertaisesti sanoen ainutlaatuista. Osaava, kannustava ja hurtilla
huumorilla varustettu henkilökuntamme yhdistettynä uskomattoman hienoon asiakaskuntaamme saa joka
kerta hymyn kasvoilleni.


Toivon, että juuri Sinä voisit viihtyä Kunto Aitalla, saisit kokea olevasi aina tervetullut juuri sellaisena kuin
olet ja että Kunto Aitan kuntosalit voisivat olla Sinulle juuri se paras paikka treenata. Onkin hienoa olla
mukana yrityksessä, joka tuottaa ympärilleen iloa ja positiivisuutta – Sinusta aidosti välittäen.
Nähdään mukavan liikunnan parissa ja moikataan, kun tavataan!

 

phoneplusfacebooklinkedinclosedribbbleinstagramhappysadarrow-rightarrow-left