Ei päivystystä Katso päivystysajat

Tunteiden vuoristoradassa

Tämä kulunut viikko on ollut minulle yrittäjänä melkoista tunteiden vuoristorataa. Se on sisältänyt epätoivoa, pelkoa, huolta ja muita vaikeita tunteita. Uskon, että kukaan meistä ei ole voinut välttyä kuulemasta keskustelua koronatilanteesta ja sen etenemisestä. Emme ole voineet välttyä kuulemasta sen vaikutuksista ympäri maailman emmekä siitä, mitä tämä on jo nyt tarkoittanut yrityksille ja millaisessa tilanteessa etenkin pk-yritykset ja palvelualan yritykset ovat - ja tulevat olemaan vielä pitkään. Ja tämä taitaa olla meillä Suomessa ja täällä Pohjois-Karjalassa vasta alkusoittoa.

Viikko on ollut täynnä nopeita käänteitä, se on ollut tilanteen etenemisen seuraamista tauotta. Se on ollut muiden alan yrittäjien reaktioiden ja päätösten seuraamista. Se on ollut asian pohtimista Sinipilvin ja Pyryn kanssa. Se on ollut omien pelkojen kohtaamista yrittäjänä, epävarmuuden sietämistä ja lopulta kaiken tämän jälkeen syvällä sydämessä vahvistunutta päätöstä siitä, mitä tulen tekemään Kunto Aitan osalta.

Kiitos ymmärryksestä ja siitä, että olen saanut tämän viikon ajan miettiä miten tulemme toimimaan. Olen tarvinnut sen ajan ja nyt olen varma päätöksestäni.

Kunto Aitta sulkee salien ovet 13.4. saakka.

Jatkathan kuitenkin lukemista…

Minulle yksi tärkeimmistä asioista yrittäjänä on ollut se, että olen voinut kasvattaa yritystoimintaani niin, että olen sen myötä voinut mahdollistaa työpaikan jollekin. Sinipilvin kanssa on yhteistä matkaa tehty jo lähes 8 vuotta (ajatella!!), Pyryn kanssa on tunnettu vielä pitempään ja Kunto Aitallakin olemme hänen työstään saaneet nauttia jo ainakin neljän vuoden ajan. Yksi vaikeimmista ja surullisimmista ajatuksista ja uhkakuvista on, että yritys ei selviä tästä ja työntekijät menettävät työpaikkansa. Sen en soisi tapahtuvan Kunto Aitan kohdalla enkä kenenkään muunkaan kohdalla. Yrityksillä on kuitenkin nyt todella vaikea tilanne - ihan oikeasti.

En kuitenkaan voi ajatella niin, että joku ulkopuolinen meidät tulisi ja pelastaisi. En voi sysätä vastuuta hallitukselle tai kenellekään muullekaan. Sanotaan, että joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Nyt haastetaan meitäkin ihan uudella tavalla. Ja olemmekin jo ryhtyneet toimeen kehittääksemme myös Kunto Aitan toimintaa näissä poikkeuksellisissa oloissa. 

Turvaväli on säilynyt ja yhdessä on pidetty hygieniasta huolta, kiitos siitä 

Salilla on käynyt viimeisen viikon aikana harvakseltaan treenaajia. Turvaväli on varmasti hyvin säilynyt ja on pidetty yhdessä huolta käsi- ja yskimishygieniasta, pyyhitty laitteita, käytetty salihanskoja jne. Olen toki miettinyt myös sitä vaihtoehtoa, että pitäisimme salit auki, mutta ilman henkilökuntaa. Tämä olisi kuitenkin vaatinut, että olisimme käyneet siivoamassa molemmat salit useamman kerran viikossa. Emmekä silti olisi voineet olla varmoja siitä, ettemme edistä viruksen leviämistä.

En voi sanoa, etteikö tilanne pelottaisi ja mietityttäisi minua Kunto Aitan toiminnan kannalta. Kyllä se mietityttää. Kyllä se pelottaa. Kun katsoo yrityksen pankkitiliä vähintään kerran päivässä vain todetakseen, että tulopuolelle ei ole tullut euroakaan, kyllä se pistää miettimään miten tässä käy. Se saa laskemaan, että miten kauan pankkitilin saldo riittää, jos tilanne pitkittyy. Se saa laskemaan, miten pitkään pystyn maksamaan palkat, miten pystyn lyhentämään lainat, vastikkeet, vuokrat, sähkölaskut ja kaikki kuukausittaiset kulut.

”Kenenkään ei pidä etsiä omaa etuaan, vaan  toisen parasta.”

Vaikka nämä asiat ovat pyörineet pelkona ajatuksissani ja vetäneet mielen maihin, niin nyt sydämeni on kuitenkin levollinen ja mieleni tyyni. Se tulee siitä, että tiedän tehneeni oikean ratkaisun.

Koen, ettei muuta ratkaisua tässä tilanteessa ollut. Haluan kantaa vastuuni ja toimia vastuullisesti. Kukaan meistä ei voi pelastaa koko tätä maailmaa. Emme voi poistaa nälänhätää maailmasta, emme voi poistaa tätä virusta maailmasta. Mutta omilla valinnoillamme voimme joko edistää hyvää ja hyvän leviämistä tai olla itsekkäitä ja ajaa vain omaa etuamme. Voimme tehdä niin kuin meitä on ohjeistettu: pysytellä "sisäpiirissä" ja välttää kontakteja. Mutta me voimme myös ojentaa auttavan kätemme hänelle joka sitä tarvitsee esim. kaupassakäyntiä varten.

Tuo otsikon lause tuli minulle vastaan tänään isossa kirjassa. Haluan seistä arvojeni takana. Haluan seistä selkä suorana ja jos kaadun, niin ainakin tiedän olleeni itselleni ja arvoilleni uskollinen. 

Katse omasta navasta kaverin silmiin

On aika siirtää katse – joka niin herkästi minullakin kääntyy katsomaan vain sitä omaa napaa – kohti jokaista ihmistä lähelläni. Olemme tehneet tätä työtämme salilla ja rakentaneet Kunto Aittaa ajatuksella ja haaveena yhteisö, johon jokainen voisi kokea kuuluvansa. Viime viikolla saimme messengerissä palautteen, missä kirjoittaja kiitti meitä siitä työstä, mitä olemme Kunto Aitalla tehneet. Siitä, kuinka ilmapiiri, joka salille on luotu työntekijöiden toimesta on tarttunut myös asiakkaisiin ja saa olon tuntumaan kuin olisi kotonaan. Yhdessä me olemme tämän yhteisön rakentaneet. Ja me toivomme, että voimme tätä yhteyttä ja kotoisuutta tuntea ja kokea myös tulevaisuudessa.  

Nyt haluamme ajatella teitä asiakkaitamme - ja myös jokaisen asiakkaamme lähipiiriä. Jokaista Kunto Aitan tavallista kuntoilijaa, jokaista senioria, jokaista työssäkäyvää, jokaista eläkeläistä, jokaista opiskelijaa, jokaista ilman työtä olevaa. Meillä Kunto Aitalla käy treenaamassa myös paljon sairaalan henkilökuntaa, joiden terveenä säilymistä nyt erityisesti myös toivomme. Me emme halua, että virus Kunto Aitan kautta löytää tietään sairaalaan tai riskiryhmiin kuuluvien luo. 

Me emme voi pysäyttää koko virusta ja sen etenemistä maailmassa emmekä täällä meillä Pohjois-Karjalassa, mutta voimme pysäyttää sen Kunto Aitan osalta. Tämä on meidän vastuumme ja haastamme talkoisiin myös jokaisen asiakkaamme.

Kaikki kääntyy hyväksi

Kunto Aitta on meille kaikille tärkeä paikka ja päätöksen teko ei ollut minulle helppoa. Elämme todella poikkeuksellisia aikoja ja nämä ajat vaativat meiltä hyvin poikkeuksellisia toimia. Me Kunto Aitalla koemme, että meillä ja näillä meidän pienillä kuntosaleilla on tärkeä merkitys juuri tämän alueen ihmisten elämässä. Tulemme tekemään kaikkemme, että tämä vallitseva tilanne ei vie meiltä pois paikkaa, jossa jokaisella on mahdollisuus liikkua ja kokea kuuluvansa tähän yhteisöön.

Olen halunnut aina uskoa ja ajatella äiti Juliana Norwichlaisen sanoin ”Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi, kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi. Lisäksi olen toistellut kuluneella viikolla paljon presidentti Mauno Koiviston sanoja: "Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” - Sauli Niinistön ”Fyysistä etäisyyttä – henkistä läheisyyttä” -slogania suinkaan unohtamatta. 

En ja emme selviä tästä Kunto Aitalla yksin. Enkä halua selvitä yksin. Minä, työntekijämme ja Kunto Aitta tarvitsemme ihan oikeasti teidän apuanne ja tukeanne ja ymmärrystänne. 

Tulemme tekemään uusia avauksia ja tässä yhteydessä jo pari tapaa, miten voitte tukea Kunto Aittaa ja omaa lähisalia tämän vaikean ajan läpi. Ota Facebook, Instagram ja Kunto Aitan blogit seurantaan, sillä näillä foorumeilla kerromme miten voit tukea toimintaamme ja tiedotamme myös tilanteessa tapahtuvista muutoksista.

Emme automaattisesti laita kulkuavaimia tauolle. Mikäli sinulle on taloudellisesti mahdollista, niin meille olisi tosi iso kädenojennus tässä vaikeassa tilanteessa, mikäli et pyydä avaimen tauolle laittamista tässä tilanteessa. Toki, jos sitä pyydät ja toivot, niin teemme sen. Tällöin pyydämme, että laittaisit sähköpostia osoitteeseen paivystaja@kuntoaitta.com 

Kiitämme jo etukäteen jokaista teitä tuestanne, sillä on isompi merkitys kuin arvaattekaan.

-------------------

Mutta sitten niihin uusiin kuvioihin :) 

1. HullustaWiikosta tulee nyt KOLME HULLUA WIIKKOA! 

Tässä poikkeustilanteessa tarjoamme teille mahdollisuuden auttaa ja pitää Kunto Aitan pystyssä ostamalla meille kortin ennakkoon HullunWiikon hinnoilla! Voit myös ostaa läheisellesi lahjakortin Kunto Aitalle samalla edullisella hinnalla.

Kaikki ostetut kortit ja lahjakortit ovat voimassa sitten, kun itse haluat laittaa avaimesi voimaan. Kuitenkin viimeistään 6 kk sisällä viimeisestä ostopäivästä (13.4.), eli aikaa on tulevaan syyslomaan asti!

Eli mikäli siis uskot, että tulet treenaamaan Kunto Aitalla seuraavan puolen vuoden aikana, niin toimi näin:

1. Klikkaa auki tämä lomake ja täytä tiedot

TAI

2. Laita viestiä paivystaja@kuntoaitta.com ja kerro siinä seuraavat tiedot:

  1. nimesi
  2. mitä haluat ladata / tilata tai millaisen lahjakortin haluat tilata
  3. kerro osoitteesi, mikäli tilaat lahjakortin, postitamme sen sinulle
  4. sähköpostisoitteesi tai postiosoitteesi, mihin voimme lähettää sinulle laskun

Kolmen HullunWiikon tarjoukset ovat myynnissä 13.4. saakka ja ovat siis käytettävissä aikaisintaan 13.4. Toivotaan että jo siinä vaiheessa tilanne olisi sen verran rauhoittunut, että voisimme avata salin. Tässä kolmen HullunWiikon tarjoukset 

-------------------

2. Kunto Aitan välineet lähtevät vuokralle kotitreeniä varten 

Kunto Aitalla on käsipainoja, kahvakuulia, tankoja, penkkejä, voimatankoja, kuntopalloja, jumppamattoja ja muuta pienvälineistöä, jonka laitamme nyt vuokralle! Yhden välineen / välineparin (esim. käsipainot) hinta on 10 € ja välineen saa tällä hinnalla käyttöönsä 13.4. saakka.

Vuokraamme välineet eteenpäin varausjärjestyksessä. Voit varata välineen / välineet joko

1. Laittamalla viestiä paivystaja@kuntoaitta.com ja kertomalla mitä välineitä haluat lainaan ja tuletko hakemaan ne Karsikosta vai Niinivaaralta ja maksatko paikan päällä vai laitammeko laskun. Välineet on noudettavissa saleilta ma, ti, ke 23.-25.3. illalla klo 16-18.  

TAI HELPOMMIN

2. Täyttämällä tämän lomakkeen

Ja vuokraamme tavarat eteenpäin siis varausjärjestyksessä, joten kannattaa toimia nopeasti. Mikäli noutoajat eivät sovi, ota yhteyttä niin sovitellaan sinun aikatauluihisi sopiva aika.

-------------------

3. Circuitlive startaa instagramissa ke 25.3. klo 17

Moni on kysynyt kotitreeniohjelmia, vastaamme näihin kysymyksiin heti ensi viikolla.

Mutta koska kaikki ryhmämme jäivät pois ja yksin jumppaaminen on usein työlästä ja tylsää, niin tulevana keskiviikkona kannattaa varmistaa instagramin toimivuus ja osallistua yhteiseen Kunto Aitan circuitliveen klo 17! Tarkennamme ensi viikolla circuitliven ja muiden mahdollisten livelähetysten ajankohdat. 

Jos haluat tukea meitä, voit ostaa kertakäyntejä piikkiin ja maksaa myöhemmin. 

-------------------

4. Kunto Aitan etäryhmäravintovalmennus starttaa! 

Aika moni meistä tietää miten käy kun aloittaa uuden elämän yhdellä rysäyksellä. Siis sen koko paketin: alan käymään salilla monta kertaa viikossa, lisään samanaikaisesti arkiliikuntaa ja ryhdyn käymään lenkillä, rukkaan ruokavalioni ja alan laihduttaa…

Ja niinhän siinä usein käy, että joko sairastumme flunssaan tms. muutaman viikon päästä aloituksesta, kun kroppa ei kestä kaikkeas sitä stressiä, mihin sen altistamme tai sitten pikkuhiljaa väsymme ja innostus hiipuu sen myötä. Ja hetken päästä huomaamme olevamme samassa tilanteessa kuin ennen tätä uuden elämämme aloittamista.

Nyt, kun salitreenit Kunto Aitalla monella jäävät luonnostaan vähemmälle, on mahdollisuus oikeasti keskittyä nyt yhteen asiaan ja tarkastella hieman sitä mikä tilanne oman ravinnon ja ruokailujen suhteen on. Eiköhän laiteta se puoli nyt  kuntoon?

Nyt on monella ehkä enemmän aikaa olla myös kotona ja laittaa vaikkapa ruokaa, niin voisi oikeasti ottaa koppia tästä tosi tärkeästä asiasta, mikä vaikuttaa niihin treenituloksiin, on tärkein tekijä apuna painonpudotuksessa tai ihan vain yleensäkin terveemmän elämän vuoksi.

Kunto Aitan ryhmäravintovalmennus alkaa nyt etänä! Tähän tarvitset ainoastaan tietokoneen ja / tai puhelimen ja verkkoyhteyden. 

Ilmoita kiinnostuksesi Kunto Aitan ryhmäravintovalmennukseen, niin otamme sinuun pian yhteyttä

Valmennuksen hinta on 49 € ja tapahtuu etänä - mitä todennäköisimmin Teams-työkalun kautta. Etätapaamisia ryhmän kesken on viisi, minkä lisäksi jokainen tulee täyttämään henkilökohtaista ruokapäiväkirjaa, jonka analysoimme ja josta jokainen saa henkilökohtaisen palautteen.

Otamme yhteen valmennukseen max 20 osallistujaa ja mikäli kiinnostuneita on enemmän, perustamme toisen ryhmän.  

Valmennus starttaa huhtikuun ensimmäisellä viikolla ja sitä liidaa Kunto Aitan koulutettu ravintovalmentaja Sinipilvi Lihavainen.

Mikäli olet kiinnostunut koulutuksesta, täytä tämä lomake, niin laitamme sinulle tarkempaa tietoa valmennuksesta PIAN.

-------------------

Seuraavien viikkojen aikana huollamme laitteet ja meillä on mahdollisuus myös suursiivoukseen ja muihin pieniin puhdetöihin saleilla, joihin muuten ei olisi mahdollisuutta.  

Meistä ei kukaan tiedä minne tämä tie meidät vie. Mutta minne se ikinä viekin, kuljetaan yhdessä se matka, joka meille on annettu. Kiitos että olette <3 

Pidetään huolta itsestämme, toinen toisistamme ja erityisesti heistä, jotka ovat meitä heikompia. Meidät tavoittaa parhaiten tällä hetkellä sähköpostitse paivystaja@kuntoaitta.com, voit myös jättää viestin päivystyspuhelimiin, pyrimme vastaamaan niihin, joskin ehkä pienellä viiveellä. 

Voikaa hyvin ja nähdään pian <3 

Niina

phoneplusfacebooklinkedinclosedribbbleinstagramhappysadarrow-rightarrow-left